Palvelut

Eläinfysioterapia

Tarjoan eläinfysioterapiaa pieneläimille sekä hevosille. Jokainen eläin hyötyy käynnistä eläinfysioterapeutin luona ennaltaehkäisevässä mielessä. Urheilueläin kaipaa säännöllistä huoltoa pystyäkseen hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin. Sairaat ja loukkaantuneet eläimet toipuvat nopeammin harjoittamalla heikompia kohtia. Eläimen toimintakykyä ja liikkumista arvioidaan käynnillä ja sen mukaan arvioidaan tarvittavat fysioterapeuttiset menetelmät. Sairaan eläimen fysioterapia toteutetaan aina eläinlääkärin suosituksesta.

Eläinfysioterapeuttina käytössäni ovat käsieni lisäksi Theralux Touch TX4 VET laser ja TNS laite. Koirien harjoittelussa käytän apuna erilaisia tasapainoalustoja ja Lahdessa myös vesijuoksumattoa. Vesijuoksumatolla harjoittelu voidaan aloittaa usein jo aikaisemmin kuin muu harjoittelu leikkausten ja onnettomuuksien jälkeen ja se on erinomainen harjoitusmuoto myös silloin, kun painoa halutaan saada pois kipeiden nivelten päältä.

Low level laser therapy

Matalatehoinen laservalo on samanvaiheista ja yhtä aallonpituutta sisältävää valoa, joka vaikuttaa soluihimme eri tavalla kuin tavallinen näkyvä valo. Sillä voidaan hoitaa akuutteja ja kroonisia vaivoja, kuten haavoja, kiputiloja, tulehduksia sekä jänne-, nivel- ja lihasvammoja. Laservalo stimuloi soluja ja aktivoi kehon luonnolliset paranemis- ja puolustusmekanismit hoitaen tulehdusta, lievittäen kipua sekä kiihdyttäen verenkiertoa. Sen teho on osoitettu niin tieteellisin tutkimuksin kuin käytännön hoitokokemuksin. Laserterapia on lempeää ja sopii usein hyvin myös eläimille, joita ei jostakin syystä pysty muuten käsittelemällä auttamaan.

TNS

Transkutaanista hermostimulaatiota käytetään monien akuuttien ja kroonisten kipujen hoitoon. Hoitoaiheina ovat muun muassa krooniset kivut, kuluneet nivelet, selkäkipu ja verenkiertohäiriöt. Se perustuu kosketushermopäätteen sähköiseen ärsytykseen, joka estää kipuärsykkeen etenemisen selkäytimen kautta aivoihin ja saa aikaan mielihyvävaikutuksen. Hoito kestää 30-60 min ja parhaaseen lopputulokseen pääseekin lainaamalla laitteen kotiin.

Tunnistusmerkintä

Vuoden 2023 alusta muuttuneen lain myötä kaikki koirat rotuun tai roduttomuuteen katsomatta tulee olla tunnistusmerkittyjä. Olen Kennelliiton pätevöimä mikrosirumerkitsijä ja teen sirutuksia yli 5 viikkoa vanhoille koirille lähinnä kotikäynteinä. Mikrosiru asetetaan koiran niskaan nahan alle, josta se on eläinlääkärien sekä muiden tahojen luettavana mikrosirulukijalla. Käytössä on eri kokoisia mikrosiruja ja tarvittaessa tilataan lämpösiru, josta pystyy sirunumeron lisäksi lukemaan koiran ruumiinlämmön.

Kynsienleikkuu

Vastaanotolla onnistuu myös koirien sekä kanien kynnenleikkuu. Kynsien tulee pysyä riittävän lyhyenä, jotta kynsivammojen riski pienenee. Etenkin harrastuskoirilla varpaat ovat kovilla, mutta myös kotikoiran liikkuminen vaikeutuu ja varpaat rasittuvat turhan pitkistä kynsistä. Leikkaustahti on yksilöllistä ja riippuu kasvun nopeudesta, yleisimmin leikkausta tarvitaan 2-4 kertaa kuukaudessa.


Hyppytekniikka

Harrastuskoirat, jotka hyppäävät lajissaan esteiden yli, hyötyvät hyppytekniikkaharjoitteista. Paras aika hyppytekniikkaharjoitteille on nuorena, jolloin vääriä liikemalleja ei ole vielä syntynyt. Koira voi aloittaa harjoitteet 4-6 kuukauden iässä. Koskaan ei ole kuitenkaan myöhäistä ja aikuisen koiran voi tuoda arvioon koska tahansa tai esimerkiksi hyppyongelman ilmetessä. Hyppytekniikka on harjoiteltava ja ylläpidettävä taito, vaikka koira olisi taitava pomppimaan metsässä omineen, sillä keinotekoiset esteet ja ohjaajan sekä ympäristön tuoma häiriö tuovat haasteen myös koiran hyppäämiseen. Harjoitukset voi kuitenkin sisällyttää muuhun harjoitteluun, jolloin se ei välttämättä vie ylimääräistä aikaa muulta tekemiseltä.

Pidän hyppytekniikan osalta etävalmennuksia, yksityistunteja sekä peruskursseja. Ohjaajan on hyvä käydä peruskurssilla kuuntelemassa hyppytekniikan teoriaa ennen yksityistunnille tuloa. Seuraile ilmoituksia kursseista tai tilaa minut omalle ryhmällesi!

Agilityn tekniikkatunnit

Pidän agilityn osalta mieluiten erilaisia tekniikka-- ja teematunteja. Vahvuuksiini kuuluu pujottelun opetus verkoilla sekä pysäytyskontaktien opetus 2on2off-metodilla. Pystyn auttamaan alkuun myös juoksukontaktien kanssa. Keinun opetus takaperin ketjuttaen on toiminut erinomaisesti kaikille ja erityisesti aroille koirille. Panostan tunneillani koiran itsenäiseen esteosaamiseen ja pyritään opettamaan koirat tarjoamisen kautta.

Kouvolan Koiraklubilla pyörii tällä hetkellä säännöllisesti tekniikkatunteja, sisältö suunnitellaan osallistujien yksilöllisten tarpeiden mukaan. Olen vetänyt myös erilaisia kokonaisuuksia toiveen mukaan.

Varsan ajo-opetus

Raviponit ja -hevoset sekä ratsuvarsat voi opettaa ajoon paljon aikaisemmin, kuin ratsastaja nousta selkään ja aloittaa perusteellisen ratsuttamisen. Ajo-opetuksessa hevonen saa arvokasta kokemusta työskentelystä ja hevonen siedättyy erilaisiin asioihin, kun opetus toteutetaan huolellisesti ja varsan tahtiin edeten.

Kun ajo-opetus aloitetaan nuorena, noin 1,5-2 vuotiaana, on opetus helpompaa varsan ollessa pienempi. Sama ikävaihe on myös verisuoniston hiussuoniverkoston kehittymisen herkkyyskausi ja pohjalle voidaan rakentaa hyvä peruskunto. Hevosesta kasvaa kestävämpi käyttöhevonen ja sen kunnon kohotus on taukojen jälkeen helpompaa, kun pohjalla on riittävä peruskunto ja hiussuonisto. Lisäksi kärryjen kanssa liikkuessa kehittyy varsan koordinaatiotaidot.

Ajo-opetuksen täytyy olla varsalle miellyttävä kokemus ja tarvittaessa siihen voidaan sisällyttää paljon erilaisia häiriöitä ennen kärryjen vetoa. Eteneminen täytyy tapahtua aina varsan mukaan, turhalla kiirehtimisellä ei saada hyvää ja toimivaa ajohevosta.

Jos sinun varsasi kaipaa ajo-opetusta, kysy lisää soittamalla tai viestin välityksellä!


Luennot ja kurssit

Pidän erilaisia luentoja ja kursseja liittyen koirien sekä hevosten hyvinvointiin. Valmiita luentoja löytyy useampia erilaisia ja voit myös vapaasti kysyä omaan tarpeeseen soveltuvaa luentoa.

  • Koiranpennun kehittyminen ja sen tukeminen
  • Koiran fyysinen hyvinvointi
  • Koiran lämmittely ja jäähdyttely
  • Koiran hyppytekniikan peruskurssi
  • Hevosen core -päivä
  • Hevosen venyttely
© 2019 Move and Train
Powered by Webnode
Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started